
Tarja-Riitta Koskinen
Olen 52 vuotias lypsykarjatilan emäntä Juupajoelta. Puolisoni nimi on Martti. Viiden lapsen äiti ja yksi lapsen lapsi.
Olen Keskustan ehdokkaana Pirkanmaalla eduskuntavaaleissa keväällä 2011.
Olen ollut kunnallispolitiikassa mukana v.2000 lähtien ja samoin seurakunnan luottamustoimissa. Nykyisin olen kunnanvaltuuston jäsen ja seurakunnan valtuuston puheenjohtaja.
Olen toiminut MTK-luottamustoimissa koko ajan ollessani viljelijä. Olen ollut mm. LSO-n ja Maito-Pirkan hallintoneuvostoissa. Nykyisin olen Juupajoen MTK-sihteeri ollut viimeset 10-v. Samoin olen Pirkanmaan Liitossa maakuntavaltuuston jäsen ja tarkastuslautakunan jäsen.
Pääteemanani on puolustaa suomalaisen ruuan tuotantoa ja maaseudun merkitystä yhteiskunnassamme. Maatalous, joka on saanut hyvin osaavan ja asiantuntevan viljelijän käyttöönsä. On joka tilanteessa hyväksi Suomelle, varsinkin maailaman politiikassa.
Olen ollut EU-tuki neuvojana koko Suomen EU ajan. Täytän vuosittain 30 tilan paperit. Annan myös muutakin maatalousasioiden neuvontaa kuten vero, lohkokirjanpitoa ja maanäyteiden ottoa.
Samalla haluan tuoda esille sitä, että koulutus ja ammattitaito ovat tärkeitä joka sektorilla, missä me ihmiset työskentelemme. Suomen jalostus teollisuuden ei pidä sortua Kiinan ja Saksan kaltaisille skandaaleille.
Haluan korostaa, että kaikkien etu, että vanhusten aseman säilyminen heille kuuluvana oikeutuksena ja olisi mahdollisimman lähellä heitä. He ovat arvokas osa Suomen yhteiskuntaa.
Harrastuksia ihmisellä pitää olla. Olemme harrastaneet mieheni kanssa aina tanssia, mutta viime aikoina olemme käyneet aktiivisesti Anneli Mattilan keikoilla ympäri Suomea. Vuonna 2010 keikka matkoja oli 43. Muita harrastuksia on ollut käsityöt ja lukeminen, vaikka niiden osuus on laskenut, kun politiikka on vienyt osansa ja tanssi harrastus osansa. |